Toinen lentokesä 2010

Palsta nuorille ja/tai aloitteleville harrastajille

Valvoja: junior

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ke 28.04.2010 18:43

Näin on vuoden pimein aika vierähtänyt ohitse. Kevät on täällä Oulun korkeudella jo aika pitkällä - tosin lunta satelee vielä satunnaisesti :D Paljoa plussan puolella ei lämpömittarin elohopea nouse, mutta sen verran että lentämään on päästy.

Viime viikonloppuna aloitimme purjelentokauden lähes koko kaluston voimin. Pari konetta on vielä levällään säilytystiloissa odottamassa kokoamista ja katsastusta. Iloksemme olemme saaneet riveihimme "uuden" Juniorin, jolla saamme purettua jonoa harjoituskoneisiin. Konehan on kaikille tuttu, joten erityistä tyyppikoulutusta ei tarvitse antaa.

Sunnuntaina 25.4.2010 noin kello 16.00 aikoihin aloitimme kauden. Ilmoitus ilmatilan varaaamisesta torniin ja menoksi. Vuorossa oli ensimmäiseksi koelennot, jossa lentolaitteiden todettiin toimivan asianmukaisesti. No, jotain häikkää oli 300:sen radiossa, mutta ei sen suurempaa :) Kevättarkkarit alkoivat, ja minä jännitin tapani mukaan viimeisenä :shock: Oma vuoroni tuli joskus klo 19.00 aikoihin, jolloin keliä ei enää paljoa ollut. Mutta kuten aikaisemminkin, se ei minua häiritse - tärkeintä on nousta siivilleen. Lentoonlähtötarkastus ja muut alkujutskat menivät jo ihan rutiinilla, ja ilmaan päästiin sen pitemmittä puheitta. No, nousussa oli ehkä jotain pientä sanomista, mutta ei sen kummenpaa. Kanavan vaihto valvottuun ilmatilaan tulon jälkeen onnistui sen enempiä haparoimatta. 500 metriä ja irroitus - tuttua touhua, vaikka viime lennosta onkin jo aikaa. Tosin huomasin jännittäväni hieman, ja vilkuilin mittareita ihan liian useasti. Muutaman kaarron jälkeen mieleni rauhoittui, ja uskalsin jutella takapoksissa istuva lennonopettajan, M.Kiutun kanssa :D

Mikko ehdotteli sakkausharjoitusta, mutta kieltäydyin tahdikkaasti - lennelläämpä ekaks ihan "tavallisesti". Eipä aikaakaan kun korkeusmittari näytti 400 metriä. Ilmoitus torniin, että läpi mennään ja kanavan vaihto. Laskukierroksen alussa muuta ympyrä ja myötätuuleen. Tuuli oli suhteellisen navakka - sen huomasi maanopeudesta. Etäisyydet olivat yllättäen OK - ja korkeuskin laskupaikan kohdalla ihan jees.

Käännös perusosalle sujui mutkitta - sitten finaalit ja sinistä kahvaa vetämään. Navakan vastatuulen johdosta ei tarvinnut jarruja aukoa täysille, vaan rauhallisesti pudottelin korkeutta. Lasku oli ihan mukiinmenevä - ehkä hieman olisi saanut olla vedetynpi, mutta muuten OK. Olin tyytyväinen - tästä se taas lähtee täällä Oulun korkeudella :mrgreen: Kovasti Wapun kelejä odotellessa - tosin nekin näyttävät tällä haavaa sateisilta :?
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Pe 20.08.2010 21:06

Vähän on tullut kirjoiteltua tälle palstalle kesän aikana. Oikeastaan mitään ihmeenpää kerrottavaa ei edes ole :( Voisi sanoa, että kysyntä ja tarjonta ei tänä kesänä oikein kohdannut. Parhaimmat kelipäivät menivät ohi lipuvia cumuluksia katsellessa työpaikan ikkunasta. Voin kertoa, että se söi miestä. Kaikkein mukavinta kuintenkin tässä kesässä oli se, ettei ilmasairaudesta ollut mitään merkkejä :P No - okei, kyydissä ollessa piti pyytää tasaisin väliajoin saada ohjata, jotta sai ajatukset muualle :oops:

Mieleenpainuvin "tapahtuma" tälle kesälle oli se ensimmäinen oikea pakkotilanne, joka päättyi myötätuulilaskuun. 100 metrin korkeudesta tuli tilanne, jonka seurauksena päätin jäädä lautturin kyydistä. Siitäpä sitten vasemmalla kaarrolla takaisin kentälle. Tuuli tuona päivänä oli suorastaan navakka, joten maanopeutta laskussa riitti. Onneksi Pudiksen kenttä on pitkä - tosin sekään ei meinannut riittää. Sain Junnun pysähtymään radan päässä olevalle soralle - aitaan jäi matkaa vielä reilusti, joten eipä hätää. Ei siitä sen kummenpaa..

Vielä on kesää jäljellä täällä Oulun seudulla, mutta kelit ovat selkeästi jo loppumaan päin. Odotan innolla sirkuksen siirtymistä Ahmosuolle, jossa saamme lentää pari viikonloppua. Toivon koko sydämestäni kauniita säitä noille viikonlopuille.

Matkustajankuljetusoikeus jää harmillisesti parin tunnin päähän - no, ehtiihän tuota ensi vuonnakin lentää tarkkarin :D
-Kari Kangasluoma-

O.H
Viestit: 48
Liittynyt: Pe 10.10.2008 09:29
Paikkakunta: Oulu

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja O.H » Su 14.11.2010 22:31

Ajattelin jatkaa tämän ketjun kirjoittamista, kun ei ole pitkään aikaan ollut mitään juttua ja koska omalla kohdallani oli tänä vuonna samanlainen tilanne eli toinen itsenäinen lentokesä lupakirjakesän jälkeen.

Lappeenrannassa purjelentokausi oli säiden puoleen vaihteleva, mutta muuten kohtalaisen aktiivinen lentokesä eli kolme uutta oppilasta ja yksi lupakirjan uusija. Kevään rajut ja korkeat kelit yllyttivät matkalentämiseen, mutta itse en mitään virallista matkaa lentänyt. Tosin ei nyt mitään kentänkiertoakaan tullut harrastettua, eli löttösen lentämiseksi tuo kesä meni vaikka suunnitelmissa oli monesti HC-matkan lentäminen. Tosin pientä harjoitusmatkaa tuli lennettyä, eli aina liito n. 30 km päähän kentästä ja sieltä kenttä koko ajan n. 20-30km säteellä pitäen lentäen toiseen pisteeseen, ihan hyvää harjoitusta tulevia matkalentoja varten ja tulihan sitä lennettyä myös maastolaskuharjoitukset, joten valmiudet tuleviin matkalentosuorituksiin ovat ihan hyvät. Toukokuun korkeissa keleissä tuli saavutettua oma korkeusennätyskin, 2700 metriä QFE ja vielä VMC-olosuhteissa. Pilvenpohjat tuona päivänä olivat n. 3000 metrissä.

Touko/kesäkuun upeat lentopäivät vaihtuivat sitten heinä/elokuun helteisiin, jotka joinakin päivinä tappoivat purjelentokelin kokonaan. Välillä helteistä huolimatta purjelentokelit olivat loistavia kumpiaisten kukkiessa ja hikisen työpäivän päätteeksi oli mukava poiketa viilentymässä iltaimuilla kun pilvenpohjat olivat luokkaa 1700-1900 metriä. Elokuussa saatiin sitten SUIO:n Duo vuokralle viikoksi ja tottahan tuohon laitteeseen piti tyypit lentää. Yksi kolmetuntinen, yksi puolitoistatuntinen ja loput laskukierrosharjoituksia olivat oma saldoni työn ja säitten hieman rajoittaessa toimintaa. Kone oli suorastaan mahtava lennettävä ja en olisi uskonut sitä kaksipaikkaiseksi ohjainten perusteella. En ihmettele, että kone on niin kovassa suosiossa maailmallakin.

Alkukeväästä ja kesästä olivat valloilla kovat tuulet ja vielä sivusta kun LPR:ssä ei tuota ristikkäistä kiitotietä ole käytettävissä. Yhdellä lennolla sen huomasinkin oikein hyvin. Hinauksessa lähdettiin aika kipakkaan sivutuuleen ja niin hinauskone kuin oma koneeni pysyivät hyvin kiitotiellä puuskaisesta sivutuulesta huolimatta, mutta n. 50 metrissä hinauskone ajoi ilmeisesti aika kovaan nostoon ja itse jäin vähän laskevan puolelle jolloin nykäisy oli kova, pääni osui kuomuun(päähän ei sattunut kuitenkaan), kartat ja avaimet, joita pidin sivutaskussa lensivät ympäri kabiinia ja hetken ajattelin, että nyt varmaan hinausköysi irtosi ja taitaa olla lasku edessä, mutta ei ollut irronnut ja samassa vedin koneen takaisin ylemmäs jolloin pääsin hyvin lautturin perään ja tilanteesta selvisin säikähdyksellä, sen jälkeen en ole muuten pitänyt avaimia enää sivutaskussa!

Saman lennon päätteeksi tullessani laskuun laskukierroksessa oli jo aika kuoppaista ja nokkaa sai pitää tuuleen päin ettei ajautunut laskukierroksen ulkopuolelle, tuulipussi oli lähes suorana ja vielä sivusta, no päätin kuitenkin mennä nurmikiitotielle 24 vaikka mahdollisuus olisi ollut laskeutua myös poikittain(tilaa poikittain n.200-300 metriä), loppuosalla sai ajaa ihan sivuttain kiitotiehen nähden ja pidin LS-4:lla nopeutena n.110 km/h huomioiden tuulen leikkauksen, puiden latvojen tasalla sitä sitten humahti kuin kaivoon, no eihän siinä muuta kuin jarruja kiinni ja nokkaa alas ja kone tuli ihan hienosti ja pehmeästi alas, no olipahan opettavainen lento ja onneksi tuli lennettyä noina tuulisina päivinä, oli tosi hyvää harjoitusta.

Kaiken kaikkiaan tuli kerättyä tiimaa n.75h. Vaikka tavoite oli 100h, niin ihan tyytyväinen pitää olla tuohonkin, varsinkin kun työt haittasivat usein päivisin harrastusta, joten aikaa ei jäänyt lentää kuin iltaisin ja viikonloppuisin. Suurin osa noista tunneista tulikin kerättyä iltaisin, kun monena viikonloppuna kelit estivät purjelentämisen. Kaiken kaikkiaan ihan mukava lentokesä tuli vietettyä! Loppuun vielä muutama fiilistelykuva:
Liitteet
m_2010_07200019.JPG
m_2010_07200019.JPG (97.39 KiB) Katsottu 12201 kertaa
m_2010_07200010.JPG
m_2010_07200010.JPG (161.57 KiB) Katsottu 12199 kertaa
m_2010_07200003.JPG
m_2010_07200003.JPG (86.01 KiB) Katsottu 12196 kertaa
There are old pilots and there are bold pilots, but there are no old bold pilots!

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ke 08.06.2011 10:37

Jaaha - siitä onkin jo aikaa, kun olen tänne kirjoitellut. Tehdäänpä siihen sitten korjaus. Tämähän on "jo" kolmas lentokesä, joka on edessä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut lentourallani, paitsi että sain matkustajankuljetusoikeuden tässä kesän alussa :)

Tulevaa lentokesää aloiteltiin jo hyvissä ajoin huhtikuussa Ahmosuolla. Kelit olivat kohtuullisen suotuisia, tosin lentoaikaa itselleni ei kertynyt huimia määriä :? Nyttemmin olemme siirtyneet Pudasjärvelle lentelemään. Asiasta kolmanteen; asustelin useampana vuotena teltassa Pudasjärvellä lennenllessäni. Nyt olen hankkinut itselleni asuntovaunn, jossa voin asustella kaikki mukavuudet käytössäni :D Saan siis:
- käyttää juoksevaa vettä
- syödä aamupalaa pöydän ääressä
- katsoa telkaa illalla
- selata nettiä istualtaan pöydän ääressä
- nukkua sängyssä
- tehdä ruokaa liedellä.
Ja monta muuta pikkuasiaa, joita telttailessa ei ollut. Sadepäivänä on paaaaaljon mukavampi kuluttaa aikaa vaunussa kuin teltassa :D

Olemme alkaneet käyttään myös vintturistarttia Pudasjärvellä vaihtoehtona leko-hinaukselle. Itse en ole vielä "uskaltautunut" vintturihinaukseen, koska edelleenkin saatan "taikoa" itselleni pahan olon jännittämällä :? Onneksi enimmäkseen en ole enää oksennellut purjekoneessa - tosin kyytiläisenä saan edelleenkin pahan olon aikaiseksi. Tulevalta kesältä odotan hieman pitempiä lentoaikoja kuin nyt. Tiimaa itselläni ei ole paljon, mutta startteja huomattavasti enemmän kuin tovereillani :lol:

Tunnustan, että tunnissa saatan kyllästyä lentelyyn ja kaarteluun. Itse saan parhaat "kiksit" noususta ja laskusta - sinne tänne lentely ei pitemmän päälle ole antoisaa. Juu - tiedän, että matkalento antaisi lisää mielenkiintoa lentämiseen, mutta taitoni eivät tällä haavaa siihen riitä. Ainkin tämän kesän nautin siis mukavista ja rauhallisista paikallislennoista kivan kyytiläisen kanssa.
-Kari Kangasluoma-

Avatar
ht
Viestit: 59
Liittynyt: Pe 28.03.2003 14:03
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja ht » Ke 08.06.2011 21:45

Kumpaa olet Kari tehny enemmän, vaunuremonttia vai lentämistä? Joko akseli on kädessä..?

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ke 15.06.2011 22:23

Hmm - saattaapi olla, että olen tehnyt vaunuremppaa enemmän :mrgreen: Akseli on edelleenkin vaunun alla korjaamatta - ajattelin rempata sen sitten ens talvena (jos jaksan). Vietän parasta-aikaa kesälomaa Pudiksella vaunussa asustellen. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen ostamaani vaunuun, vaikka vanha on.

Sain tyypit viime perjantaina KA6-CR puukoneeseen, jolla olen opetellut lentämään viime päivien ajan. Mielestäni Höyry-kuutonen lentää hieman erilailla kuin koulukoneet, joihin olen tottunut. Onhan Kuutonen aikansa tehokone, joka päihittää nykyaikaiset kuitukoneet ainakin painossa :) Näin ollen Kutosella on käsittämättömän mahtava lentää heikossa kelissä, josta tänään sainkin hieman esimakua. Minä - purjelentäjien pohjasakkaa, lensin kenties upeimman lentoni tänään Höyryllä ja kasvatin tiimaa usella tunnilla yhdellä lennolla :wink: Tiimani on varsin vaatimaton, vaikka olenkin harrastanut purjelentoa jo vuodesta 2007 lähtien :mrgreen:

Aloittaessani Höyryllä lentämisen perjantaina, oli ensimmäinen kauhun tuntemus Höyryn käyttäytyminen kovassa termiikissä... olo oli kuin lastulla laineilla. Meinasi tulla paha olo ajellessani Höyryllä pitkin laskevia ja nousevia virtauksia -> yääks :oops:

Nyttemmin voisin sanoa tottuneeni Höyryn käyttäytymiseen termiikissä, joten opettelin (pakotin itseni) lentämään hitaammin ja suuremmalla kallistuksella termiikissä. Hieman skeptisenä laskin nopeuden noin 60 - 70 km/h tunnissa, ja totesin Kuutosen vielä lentävän normaalisti :shock: Ja kaikkein parasta on meidän Höyryssä (OH-239) se, ettei siinä ole mitää ylimääräisiä piipittäviä apulaitteita lentämiseen :lol: Määkun en niistä normaalistikaan perusta (Lue: en osaa käyttää). Jotenkin tuli primitiivinen tunne opetella lentään (uudelleen) ihan perstuntumalla.. hauskaa!!

Aikanaa keli meni täysin tukkoon ja voimakkaimmat termiikit häipyivät. Lilluttelin Höyryllä puolen metrin nostossa kolme varttia ihan kevyesti. Hihittelin Kuutosen kabiinissa, koska en ole aikaisemmin tällaiseen pystynyt :mrgreen:

Hmmm.. luulen, että taidan pitää Höyrystä sen verran, että lennän sillä vastakin :lol: Olenko siis Höyrähtänyt??
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Su 19.06.2011 09:55

Kesälomani Pudiksella alkaa olemaan lopuillaan. Vettäkin on satanut kaksi päivää, joten lentämiseen ei ole ollut mahdollisuutta. Höyryllä olen kuitenkin edelleen lennellyt ja opetellut käyttämään sitä. Perjantaina oli aivan upee kelipäivä - hetken nostotkin olivat tuommoista 4 m/s luokkaa. Sain lentooni pituuttakin jo kohtalaisesti - ja uskaltauduin lennellä jo hieman kauempana kentästä :mrgreen:

Palaan Pudikselle Juhannuksen jälkeen. Toivottavasti kelit suosivat silloinkin purjelentäjiä - onhan siellä silloin Moskiito Ralli.
Liitteet
hoyry1.jpg
hoyry1.jpg (62.19 KiB) Katsottu 11188 kertaa
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Su 10.07.2011 19:28

Lentokeikat Höyryllä jatkuvat. En ole oikeastaan muilla koneilla edes lentänyt viime aikoina, paitsi yhden mäenlaskun Juniorilla. Olen kait niin tottunut puukoneen olemukseen, etten oikein tuntenut oloani kotoisaksi Juniorin kabiinissa :shock: Outo, makaava istuma-asento, jousitrimmi -> tunnoton ohjaussauva :) Tosin, Junnulla oli kiva tulla laskuun tehokkaiden jarrujen ja hyvän näkyvyyden vuoksi! Hmm - olen ilmeisesti hurahtanut lopullisesti vanhoisiin puukoneisiin :lol: No, eipä se haittaa - olen myös tykännnyt ajaa vanhoilla autoillakin.

Olen silmällyt salaa erään kerholaisen Vasamaa, johon pääsin kuin pääsinkin tutustumaan eräänä lauantai-iltana! Olisin saanut lentääkin sillä, mutta jostain syystä en oikein mahtunut ohjaamoon :oops: tai mahduin, mutta pään ja kuomun väliin ei jäänyt hirveesti tilaa :lol: Joten jouduin hylkäämään Vasama-haaveet. Olen myös katsellut himoiten erästä Kajavaa, joka majailee Pudiksella. Kone on käsittämättömän loistavassa kunnossa, ja kaiken lisäksi vieläpä myynnissä :mrgreen: Kunhan kysyntä ja tarjonta kohtaavat, täytyy käydä kokeilemassa, josko mahtuisin Kajavan ohjaamoon.

Sinne - tänne lentelyä jatkan Pudiksella aina viikonloppuisin, kunhan säät suosivat. Tiimaa on tullut enemmän kuin viime kesänä yhteensä, joten asiat ovat mallillaan :D Ainiin - Moskiito Rallikin meni ja tuli. Säät suosivat, ja joka päivänä lennettiin - tosin kilpaa vain kolmena päivänä. Tuloksista paistaa sukupolvenvaihdos - nuoret, tuoreet ilmailujat sijoittuivat kisan kärkipaikoille. Niin se maailma muuttuu veliseni..
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ma 01.08.2011 10:35

Haaveet omasta purjelentokoneesta ovat toistaiseksi kuopattu. Kävin ottamassa kylmät tyypit eräästä Kajavasta, mutta totesin sen liian ahtaaksi minulle. Periaatteessa mahduin ohjaamoon, mutta hartioitten kohdalta hieman ahdisti :wink: Pettymys oli suuri - aina ei voi voittaa jne..

Mutta lennot Höyryllä jatkuvat - tosin sotkeennuin hetkeksi Puhkuun, kun aloin haaveilemaan alkeellisista taitolentokuvioista :shock: M.Kiutun avustuksella aloitimme "heiluri-kasista". Eka kerralla pelotti aivan kauheesti - se tunne, kun kone melkein pysähtyy kasin laella, oli hiuksia nostattava :mrgreen: Toisella kerralla sitten jo nauratti, ja kolmannella kerralla ohjasinkin jo itse :D Uskon, että temppuilusta saanee varmuutta omaan lentämiseen, ja saan uutta ulottuvuutta koko lajiin. Jep - eilen sitte sain päähäni, että jos "25 tykkää, teen silmukan purjekoneella" (Facebookissa). No, 27 sitten tykkäsi, ja lupaushan oli pidettävä :P M.Kiuttu taas takapenkille ja ilmaan. Hinaus riittävän korkealle ja irti. Luovutin ohjaimet Mikolle, joka selosti mitä kohta tulee tapahtumaan. Tunnustan, että tässä vaiheessa kadutti :wink: 180 lasiin ja 4G:tä toiseen mittariin - kiljuin kuin pikkulapsi - katse ylös - horisontti näkyy - sitten alamäkeä - kiljuminen jatkuin - kiristys sauvasta -> 4G:tä - suoraa huutoa - toinen silmukka perään. Vesi valui silmistäni - en tienny johtuiko se kauhusta vai hyvänolon tunteesta :mrgreen: Lento jatkui - heilurikaseja, joista osa oli melkein jo pystykäännöksiä, perään. Sitten pyysin ohjaimet itselleni, ja rauhoitin tilanteen. Hihittelin itsekseni vielä muutaman minuutin, ja pyyhin kyyneleitä poskeltani :D

Kokemus oli sanoinkuvaamaton, joten se on pakko ottaa uusiksi joku kerta. Olen astunut askeleen eteenpäin purjelennossa - en olisi uskonut, että pystyn moiseen vielä vuosi - pari sitten. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa kertaa :P
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ma 22.08.2011 10:55

Lentokausi Pudasjärvellä lähenee loppuaan :( Syksyn saapumisen huomaa jo heikoista keleistä ja muuttolintujen liikkumisesta. Tämä kolmas lentokesä on ollut oikein antoisa - kokemusta lentämisen eri muodoista on tullut kivasti. On ollut hyviä ja huonoja lentopäiviä, mutta koskaan ei ole lennetty turhaan :wink: Tätä kirjoittaessani on lentoviikonloppuja jäljellä Pudiksellä kaksi, ja Ahmosuolla neljä - toivotaan, että aurinko jaksaisi paistaa vielä monena viikonloppuna!

Kesän ehdoton kohokohta oli tutustuminen puukoneisiin. Tänä kesänä tuli lennettyä pisimmät tiimat Höyryllä, vaikka välillä sotkeennuinkin muovikoneisiin :D Toinen kohokohta kesällä 2011 oli mielenkiinnon herääminen taitolentoliikkeisiin. Pidän sitä isona askeleena itselleni, koska en erityisesti ole pitänyt kieputtelusta purtsikalla :roll: Mutta opettajien avustuksella olen oppinut alkeellisia juttuja, joita voin alkaa harjoittelemaan tulevaisuudessa.

Niin!!! Ja olen menettänyt vintturineitsyyteni viime viikonloppuna!! Herranjumala mikä kokemus!! Olen pitänyt vintturia jonkinlaisena "helvetinkoneena", jolla purtsikka kiskaistaan taivaalle järkyttävässä nousukulmassa (tosin se on sitä vieläkin :mrgreen: ), mutta tulin luvaneeksi ottaa yhden startin opettajani A.Vaulon kyydissä. Eka kerta oli kauheeta :shock: Maakiidossa harmaat aivosoluni jäivät starttipaikalle, koska en ihan oikeasti osannut odottaa moista kiihtyvyyttä. Nousun alkaessa tapani mukaan kiljuin täyttä huutoa :lol: Ennenkuin huomasinkaan tapahtui irroitus, ja lentelimme noin 500 metrin korkeudessa. Nauratti ja mahassa oli perhosia!! Kun tulimme laskuun, pyysin saada toisen samalaisen :D Mikäs siinä, Ari sanoi - mutta sinä ohjaat. Olin kauhuissani, mutta päätin voittaa pelkoni. Toisessa startissa hirveintä oli odottaa langan kiristymistä - se tuntui kestävän ikuisuuden. Sitten lähti - ja järkeni jäi taas starttipaikalle :lol: En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun olimme ilmassa. Kiristin sauvasta rohkeasti, jotta saisimme hyvän nousukulman - nauratti, oli jonkinasteinen endorfiinihumala. Laskun jälkeen olin kuin huumattu - pyysin vielä kolmatta starttia!!! Ja taas mentiin, nyt osasin odottaa järjetöntä kiihtyvyyttä. Kiristin sauvasta - hihittelin ääneen :mrgreen: Minusta tuli kertaheitolla vintturihinauksen ystävä :wink:

Olen kuluvana kesänä syönyt sanani useamman kerran:

1) En koskaan tee taitolentoliikkeitä
2) En ikinä mene vintturin hinattavaksi
3) Puukoneet ovat pelottavia lennettäviä

Kuten voitte todeta, olen siis rikkonut lupaukseni ainakin yo. asioitten kohdalla :P Mutta, katson asian näin: "Kokeilemalla kaikkea mahdollista, myös (minua) pelottavia asioita, olen kasvanut ihmisenä sekä pilottina".

Minua ovat kannustaneet kokeilemaan rajojani OIK:n mainiot opettajat ja ystävät - kiitos tästä, kesä on ollut oikein onnistunut..

P.S. "Yksi lupaus on vielä rikkomatta; en koskaan osallistu purjekonekisoihin"..
-Kari Kangasluoma-

Sauli S.
Viestit: 54
Liittynyt: Pe 19.09.2003 17:38
Paikkakunta: SODANKYLÄ

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja Sauli S. » Ti 23.08.2011 08:45

- - - - - , Vielä ehtii ILMOITTAUTUA seuraavhin: 31.8.2011 klo 23.59.59 mennesä osotteeshen sihteeri(at)sodankylanilmailukerho.com , ja viistoista euroa rikhaammat la. 3.9.2011 klo 9.59.59 asti.
TERVETULOA !! - JA MUISTA: " non lahajattomat jokka hariottellee...."
t. Sauli
ps. nii, ja hommaa toi kisalisenssi jos sulla ei sitä vielä oo: http://ilmailuliitto.fi/fi/suomen_ilmai ... lulisenssi

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » Ti 23.08.2011 09:23

Heh :mrgreen: Kyllä meiltä lähtevä kisajoukkue on koettanut puhua minut ympäri jo useita kertoja :D mutta, olen kieltäytynyt tahdikkaasti, koska meillä on samana viikonloppuna kaluston siirto Ahmosuolle, ja minusta on enemmän hyötyä muuttohommissa kuin maaliinlaskussa :D
-Kari Kangasluoma-

Avatar
kartsa67
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 11.06.2007 14:52
Paikkakunta: TYRNÄVÄ
Viesti:

Re: Toinen lentokesä 2010

Viesti Kirjoittaja kartsa67 » To 01.09.2011 10:03

Yeah :D Nyt on haave "omasta koneesta" toteutunut. Sain mahdollisuuden ostaa osakkuuden kimppakoneesta (OH-220) - ja tietenkin tartuin tilausuuteen :D Luonnollisesti kone on Ka-6CR -merkkinen laite - puukone, jonka kabiiniin mahdun (toistaiseksi) 8) Kone on samalainen kuin kerhon Kuutonen, tosin trimmin rakenne on erilainen. Kerhon koneessa se on toteutettu vivulla (laippatrimmi), ja tässä mainitussa yksilössä on jousitrimmi.

Tänä kesänä tosin en pääse sillä enää lentämään, koska se vietiin talvisäilöön viime viikonloppuna. Talven aikana tutustutaan koneeseen huollon merkeissä, joten opettelemista riittää :D

Näin se homma etenee :mrgreen:
-Kari Kangasluoma-

Vastaa Viestiin