Projekti: Siirtyminen gps-aikaan, edullisesti

Yleisön pyynnöstä palsta PDA- ja muillekin ohjelmille
jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Projekti: Siirtyminen gps-aikaan, edullisesti

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » La 29.07.2006 13:02

Lähtökohta:
Peruslentäminen alkaa olla hanskassa. Käynti liitomatkan rajoilla kentästä aiheuttaa kuitenkin epämiellyttävän tunteen vatsanpohjaan. Olisi mukava tietää tarkasti missä on, ja kuinka pitkälle nykyinen korkeus riittää. Tämän tiedon kanssa uskaltautuisi mahdollisesti hieman kauemmaksikin, peräti matkalennollekin. Lisäksi olisi hienoa jos kesän lentoja voisi muistella ruudun ääressä pitkinä, pimeinä talvi-iltoina... eli siis jonkinmoinen IGC -tiedostokin pitäisi saada talteen.

Mitään kisalentämistä ei ole kuitenkaan tarkoitus harrastaa. Lisäksi budjetti on (köh-köh...) rajallinen, joten hakusessa on hinnan ja ominaisuuksien mahdollisimman tehokas yhdistelmä.

"Isommilta pojilta" on saatu hiukan neuvoja, samoin Googlesta on löytynyt muutamia helmiä. Niiden perusteella olen päätynyt seuraavannäköiseen ratkaisuun. Kommentteja otetaan erittäin mielellään vastaan.

Mahdollinen ratkaisu:
- XCSoar -ohjelmisto, ilmainen.
- Käytetty iPaq, luokkaa 3630 tai uudempi. huuto.net tai eBay. 50-100 euroa
- Globalsat BR-304 "GPS-hiiri" sarjaliitäntään. Hinta 32 euroa.
- Hiukan kaapeleita ja liittimiä vehkeiden välille, lähtökohtana esim. tämä
- Mitä muuta? Unohtuiko jotain oleellista, saa ehdottaa..

Tilanne nyt:
- GPS tilattu, saapunee ensi viikolla
- Käytettyä iPaqia etsitään. Jos foorumin jäsenillä ylimääräisiä, niin saa tarjota. Minimivaatimukset värinäyttö ja 32 mt muistia

Tarkoitus päivitellä tänne sitä mukaan kuin projekti etenee. Eli mahdolliset vastaantulevat ongelmat, käyttökokemukset ja kokonaiskustannukset.

Kommentteja otetaan myös mielellään vastaan, ettei tarvitse yksinpuhelua harrastaa..


Janne Karjanlahti

Ventti
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 155
Liittynyt: La 22.02.2003 10:55
Paikkakunta: hyvinkää

Viesti Kirjoittaja Ventti » La 29.07.2006 14:24

Käytän vastaavan kaltaista systeemiä helposti koneesta toiseen siirtyvänä epävirallisena loggerina ja kivasti toimii. Mulla on Haicomin gps ipaqin lisäakun taskuun liitettynä ja softana käytän GPS_LOGia. Akun kesto rajoittaa toiminta-aikaa niissä koneissa, joissa ei ole virransyöttöä järkättynä, kerhon koneisiin olemme pikkuhiljaa lisänneet tupsyt-tyyppisiä liittimiä, jotta porukka saa vempaimiansa toimintaan.

t: Veli-Matti
Ventti / PIY, OIK, VLK, ISK, HYIK

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

iPaq ostettu..

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Ma 31.07.2006 21:09

Brittien eBaystä tarttui käteen iPaq 3630, "akku heikohko". Hinta postikuluineen Suomeen 39 euroa ja senttejä päälle.

Myyjällä näytti olevan 75 positiivista palautetta, joten toivoa sopii että paketissa tulee toimiva vehje..

Jonkinmoinen toimiva akku olisi varmaan hyvä, vaikka ajattelin ottaa virran Vasaman akusta (jota totta puhuakseni ei vielä ole olemassakaan... mutta on joka tapauksessa hankintalistalla, koska käsiradion oma akku ei tunnu kestävän ikuisuuksia).

iPaqin käyttöjännite taitaa olla 5 volttia. Samoin tuon GPS:n.
Onko foorumin kolvisankareilla ehdotuksia jännitteen laskemiseksi 12 volttia -> 5 volttia ?? Muistelen lukeneeni että tiettyjen kännykkämallien autolaturin sisuksista voisi löytää jotain mielenkiintoista. Onko kellään muita ehdotuksia?


-Janne

Avatar
Hannu N
Site Admin
Viestit: 414
Liittynyt: Ke 29.01.2003 15:25
Paikkakunta: Strömfors
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hannu N » Ma 31.07.2006 21:20

Akkuja löytyy edullisesti:

http://www.suntekstore.com/li-polymer-b ... -3630.html

Hinta 29.95$ eikä postikuluja. Minulla on pari hyllyssä tuolta tilattuja, mutta halvimmalla saat tilaamalla itse. Mukana tulee myös torxin avain jolla ipaqin kuoret aukeavat.

Hannu

Ventti
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 155
Liittynyt: La 22.02.2003 10:55
Paikkakunta: hyvinkää

Re: iPaq ostettu..

Viesti Kirjoittaja Ventti » Ma 31.07.2006 22:34

jkarjanl kirjoitti:
... clipeti clip ...

iPaqin käyttöjännite taitaa olla 5 volttia. Samoin tuon GPS:n.
Onko foorumin kolvisankareilla ehdotuksia jännitteen laskemiseksi 12 volttia -> 5 volttia ?? Muistelen lukeneeni että tiettyjen kännykkämallien autolaturin sisuksista voisi löytää jotain mielenkiintoista. Onko kellään muita ehdotuksia?

-Janne
Jos haluat tehdä vehkeen itse, niin hakkuriregulaattoreita löytyy eri valmiusasteen moduleina esim. googlella pilvin pimein, ehdottomasti lineaariregua parempi ratkaisu.

Toisaalta kämmenmikron valmiin autolaturin saa myös muutamalla kympillä ja mekaaninen ratkaisu hakkaa omatekoisen mennen tullen. Itse päädyin sellaiseen...

t: Veli-Matti
Ventti / PIY, OIK, VLK, ISK, HYIK

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Ke 02.08.2006 10:12

Posti toi GPS:n juuri.
iPaqin saapumista odotellessa jää aikaa miettiä lisää vielä tätä virransyöttöä.

iPaqin tehdastekoinen autolaturi näyttää maksavan saman verran mitä maksoin itse kämmenmikrosta, eli jätän sen vaihtoehdon suosiolla viimeiseksi hätävaraksi. Tässä hommassa on ajatuksena näyttää itselleni (ja muille myös) että aivan asiallisen systeemin saa koottua 100 euron hintaluokassa, ja 40 euron autolaturi vie turhan paljon budjettia pakkaselle. Eikä 40 euroa ole mikään pikkuraha, saahan sillä 5 euron vinttauksiakin aika monta.. ;-)

Koska sekä GPS että iPaq käyttävät samaa jännitettä (5 volttia), niin yhdellä ratkaisulla saisi kummallekin kiinteän virransyötön. GPS vie perustilassa 80 mA, iPaqin virrankulutuksesta ei tietoa, mutta tuskin aivan kaamea voi olla.

Toisaalta kolvin käyttö itselläni rajoittuu lähinnä liitinten tekoon jne.. joten ihan pikkukomponenteista en lähde homma tekemään.

Mutta kyllä kait 12v -> 5 v on olemassa jokin järkevä, edullinen ratkaisu?


-Janne

WPQ
Viestit: 78
Liittynyt: Pe 27.01.2006 22:23

Viesti Kirjoittaja WPQ » Ke 02.08.2006 11:28


Ventti
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 155
Liittynyt: La 22.02.2003 10:55
Paikkakunta: hyvinkää

Viesti Kirjoittaja Ventti » Ke 02.08.2006 13:51

Jos kolvauksen tielle lähdet , niin tuon ylläolevan linkin komponentteja voit istutella tämmöiselle: http://www.spelektroniikka.fi/kuvat/regu.pdf

Siinä vaan menee sitten puolet otetusta sähköstä lämmöksi, joten edelleenkin sitä hakkuriratkaisua suosittelen. Maxim, Linear Technology, STM esimerkiksi toimittajia. Semmoisen 1 A verran varmaankin haluat sitten lähtövirtaa 5 V

Kunnollisen kotelon, johtojen, liittimien hinnat kun lisäilet, niin yllättävästi sitä saa rahaa palamaan näinkin...

HTH

Veli-Matti
Ventti / PIY, OIK, VLK, ISK, HYIK

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Ke 09.08.2006 13:48

Ipaq tuli jo viime viikon lopulla. Akku oli tosiaan täysin kuollut, joten kaikki asennetut softat yms.. katoavat kun laturin ottaa irti.
Uusi akku on tulossa vielä tämän viikon aikana.

Toinen ongelma oli iPaq <-> PC -välinen yhteys, joka rupesi toimimaan vasta kun laski oletusnopeuden 115 200 muutamaa pykälää pienemmäksi.

Pääsin kokeilemaan XCSoar:ia jo ilmassa, tosin virtuaalisesti. CondorSoaring -simussa vain rasti kohtaan "Enable NMEA ouput", ja sen jälkeen COM1 -portista tulee "aitoa" GPS -dataa reaaliajassa.

Minulla ei ole kokemuksia muista vastaavista softista, mutta ainakin XCSoariin täytyy tutustua näin simun avulla varmaan jopa useita tunteja ennenkuin sen käyttäminen on niin tuttua että siitä lennolla varsinaista hyötyä olisi. Eli suoraan sanoen tuntui aika monimutkaiselta softalta. Toisaalta niitä nippeleitä oli lupaava määrä, joten varmaan ajan kanssa löytyy itseä miellyttävät asetukset.


-Janne

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » To 10.08.2006 23:41

Uusi akku löytyi huuto.net:n kautta, hinta postikuluineen 26,95 euroa.

Projektiin mennyt rahaa tähän mennessä (todelliset kulut, postikuluineen):
- GPS 32 euroa
- iPaq 39,50 euroa
- Uusi akku edelliseen 26,95 euroa

Elikkä yhteensä 98,45 euroa tähän saakka.
Vielä puuttuu kaapeli GPS:n ja iPaqin väliltä, sekä mahdollinen virransyöttöratkaisu koneen akusta. Joten tässä vaiheessa jo uskaltaa todeta että alle 150 euron pysyy.

Tämä ilta kului metsästäessä datatiedostoja XCSoaria varten.
- Suomen karttapohja löytyy XCSoarin sivuilta
- Käännepisteet tältä foorumilta, kohdasta "Jaetut tiedostot"
- Samoin ilmatilarajat

Nyt alkoi simun kanssa harjoitteleminen tuntua jo melkoisen aidolta, kun iPaq näytti tuttua karttapohjaa. Kunhan vielä oppisi käyttämään ohjelmaa niin että sen käyttö ei olisi pois lentämisestä. Nyt ainakin simussa kone kiemurteli aika villisti välillä kun samalla yritin saada XCSoarin logiikasta kiinni...

Palaan asiaan jahka saan kaapeloitua GPS:n ja iPaqin yhteen.


-Janne

jorsep
Viestit: 76
Liittynyt: Ke 19.03.2003 12:56
Paikkakunta: Lohja

Viesti Kirjoittaja jorsep » Pe 11.08.2006 08:05

Moi,

Projektisi kustannukset on pysyneet ihan kiitettävän kohtuullisella tasolla. Erityisesti kiinnostaisi onko aineistojen tai laitteiden yhteensovittamisessa esiintynyt ongelmia ja jos niin millaisia ja onko iPaq 3630:n teho riittävä karttojen pyörittelyyn yms laskeskeluihin?

Kartta-aineisto vilkaistuna nopeasti PC karttaohjelmalla vaikutti melko karkealta vesistöjen muotojen perusteella vaikka tiedostojen koko oli melkoinen, esiintyykö ilmiö iPaqissa?

js

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Pe 11.08.2006 09:59

- XCSoar herjasi kolme kertaa ladatessaan ilmatila06.txt -tiedostoa. En ottanut rivinumeroita ylös, mutta ilmeisesti tiedostossa oli muutama kohta joita se ei ymmärtänyt. Näytti kuitenkin olevan ok ruudulta katsottaessa, eikä toiminnassa pikaisesti testaten ollut puutteita.

- Tehon puutteen huomaa lähinnä valikoissa pyöriessä. Silloin tällöin tulee n. 1-2 sekunnin viive, ja sitten kun menee sinä aikana klikkaamaan toisen kerran niin siitähän tulee sitten ongelmia... Suurin osa toiminnoista pelittää kuin ajatus.

- Sarjaliitäntä PC:n ja iPaqin välillä tuntuu kummallisen hitaalta/bugiselta. Siirtää tiedostoja todella kauan, eikä aina edes onnistu.. Toivon sydämestäni että vika on PC:n päässä, eikä iPaqin sarjaliitännässä.. Toisaalta GPS:ltä tulee dataa sen verran hiljaa että siinä tuskin tulee ongelmaa.

- Kartta-aineisto on karkeahko ja aika minimaalinen. Mutta toisaalta enempää en oikeastaan osaa/osannut kaivata, kabiinista ulos vilkaisemallahan saa tarkemman käsityksen asiasta :-) Eli pääasia on että vesistöt yleensäkin näkyy, + koneen reaaliaikainen sijainti. Toisaalta jos tiedoston koko on aivan turhaan "suuri", niin siitä kärsii tietysti iPaqin suorituskyky. Mulla ei ole mitään vertailukohtaa, koska en ole purjelentokäytössä olevaa iPaqiä koskaan aikaisemmin räplännyt.

- Aidolla GPS:llä en ole vielä päässyt testailemaan, menee varmaan viikon päähän vähintään. Nyt kun iPaqissa on uusi akku niin loppukesän lennot/testailut menee varmaan sen kanssa. GPS tarvitsee virransyötön. Mietin tässä vain että uskaltaisikohan sille antaa 4 "sormiakkua" ilman mitään reguja tms.. Viidestä voltista ohjeissa puhutaan, mutta saattaisihan 4,8 volttiakin riittää.


-Janne

apaija
Viestit: 12
Liittynyt: Pe 23.05.2003 09:58
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Vaihtoehto virtalähteeksi

Viesti Kirjoittaja apaija » Pe 11.08.2006 10:37

Itse tein autoon HP Jornadaan virtakaapelin Nokian autolaturista, tupakinsytkäri mallista. Elikkä uudemmat Nokialaiset antavat 5,7V ulos, lukee laitteen kyljessä. Tuohon kun laittaa diodin sarjaan niin jännite on oikea 5V. Ja tuo laturi on hakkurityyppinen joten hyötysuhde on kunnossa.

Ari Paija

Avatar
tertsi
WGC 2008 Team
Viestit: 71
Liittynyt: Ke 29.01.2003 15:51
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tertsi » Pe 11.08.2006 10:41

Sormiakut nimellisesti 1.2v , käytännössä vähän enemmän,
luokkaa 1.3v hyvin ladattuna * 4 =5.2v, eli ihme jos ei riitä.

hnpilot
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 446
Liittynyt: Ma 21.04.2003 06:55
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja hnpilot » Pe 11.08.2006 12:09

jkarjanl kirjoitti:- Sarjaliitäntä PC:n ja iPaqin välillä tuntuu kummallisen hitaalta/bugiselta. Siirtää tiedostoja todella kauan, eikä aina edes onnistu.. Toivon sydämestäni että vika on PC:n päässä, eikä iPaqin sarjaliitännässä.. Toisaalta GPS:ltä tulee dataa sen verran hiljaa että siinä tuskin tulee ongelmaa.

- Kartta-aineisto on karkeahko ja aika minimaalinen. Mutta toisaalta enempää en oikeastaan osaa/osannut kaivata, kabiinista ulos vilkaisemallahan saa tarkemman käsityksen asiasta :-) Eli pääasia on että vesistöt yleensäkin näkyy, + koneen reaaliaikainen sijainti. Toisaalta jos tiedoston koko on aivan turhaan "suuri", niin siitä kärsii tietysti iPaqin suorituskyky. Mulla ei ole mitään vertailukohtaa, koska en ole purjelentokäytössä olevaa iPaqiä koskaan aikaisemmin räplännyt.

-Janne
Voithan kokeilla kannetaavan ja iPaqin välillä infrapunaa, ei sekään sikanopea ole, mutta silti ihan käytettävä. Tämä siis tiedostoja siirrettäessä, gepsiinhän sillä ei yhteyttä saa.

Itse en edes käytä kartta-aineistoa - paitsi, että sen pohjalta saan AGL-korkeuden. En ole vielä kertaakaan keksinyt syytä katsoa karttapohjaa, kun saman näkee paljon hifimpänä lasista ulos katsomalla.

Näytössä PDA:ssa on vain ilmatila, käännepisteet sekä tehtäväviiva. Karttapohja haittaa vain näiden näkymistä sekä hidastaa näytön päivitämistä, joten...miksi ihmeessä? ;)

hannu

Avatar
Matts
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 404
Liittynyt: Ti 18.02.2003 21:12
Paikkakunta: Mustasaari

Viesti Kirjoittaja Matts » Su 13.08.2006 20:13

GPS tarvitsee virransyötön. Mietin tässä vain että uskaltaisikohan sille antaa 4 "sormiakkua" ilman mitään reguja tms.. Viidestä voltista ohjeissa puhutaan, mutta saattaisihan 4,8 volttiakin riittää.


-Janne[/quote]

Mulla on Compaq Aeroon kytketty neljän AA-sormiakun paketti, ja hyvin pelaa.
Matts

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Ma 21.08.2006 23:26

No nyt ehdin viimein testailemaan taas.
Elikkä kytkin yhteen iPaqin ja GPS:n ostamallani johdolla, sekä syötin siitä välistä GPS:lle sähköä neljästä sormiakusta.

Kuva tilapäisestä virityksestä. Johtojen liitos sitemmin hieman siistiytynyt...
Kuva

GPS tuntui asialliselta huolimatta halvasta hinnastaan. Ei mulla keskellä työhuonetta, peltikaton alla (siis sisällä omakotitalossa) mikään muu GPS ole fixiä löytänyt, mutta tämäpäs otti ja toimi.

Nyt ei oikeastaan ole muuta kuin laittaa kamat koneeseen ja taivaalle kokeilemaan...


-Janne

Ps. Ajattelin tehdä tästä oikein kunnon yhteenvedon kuvien kanssa, sitten kun saan ensin testailtua ilmassa.

jkarjanl
Viestit: 69
Liittynyt: Ma 15.09.2003 23:21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jkarjanl » Ti 29.08.2006 15:04

Näin sitä reaalielämä iskee vasten kasvoja... ei vieläkään ole ehtinyt testata ilmassa.

Vielä sitä virransyöttöä mietin tässä. Mitenkäs mahtaisi tämmöinen regulaattori toimia:
http://www.verticalhobby.com/kauppa/pro ... ucts_id=51

Tuossa näemmä jumpperilla valitaan haluttu output, eli 5 V taikka 6 V, virtaakin mukavat 3 amppeeria.

Kommentteja?


-Janne

hnpilot
Aktiivikirjoittaja
Viestit: 446
Liittynyt: Ma 21.04.2003 06:55
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja hnpilot » Ti 29.08.2006 22:48

jkarjanl kirjoitti:Näin sitä reaalielämä iskee vasten kasvoja... ei vieläkään ole ehtinyt testata ilmassa.

Vielä sitä virransyöttöä mietin tässä. Mitenkäs mahtaisi tämmöinen regulaattori toimia:
http://www.verticalhobby.com/kauppa/pro ... ucts_id=51

Tuossa näemmä jumpperilla valitaan haluttu output, eli 5 V taikka 6 V, virtaakin mukavat 3 amppeeria.

Kommentteja?


-Janne
Kyllä se varmaan tehontarpeen hoitaa. Mitenkähän mahtaa lämmetä. Tosin onhan tuo "switching", eli ehkä senkään puoleen ei ole ongelmaa.

hannu

petrile_83
Viestit: 3
Liittynyt: Ma 07.06.2004 11:28

Viesti Kirjoittaja petrile_83 » Ke 25.10.2006 23:35

Kuinka tarkka korkeustieto tuollaisella gps:llä saadaan? Eikö kalliimmissa ole paineanturi. Riittääkö tarkkuus loppuliukulaskinta ajatellen?

Vastaa Viestiin