Sivu 1/1

Pekka Sakari Pulkkinen 29.4.42-7.12.2021

Lähetetty: Ti 07.12.2021 06:02
Kirjoittaja Bueno
29.4.1942-7.12.2021 Rakas Isä❤
Pekka Sakari Pulkkinen

Kerroit, että rakastit meitä ja kuulit että me kaikki rakastamme sinua. Mitään ei jäänyt sanomatta.

Isällä oli ylii 6200 purjelenrotuntia. Hän saavutti rakkaimmassa lajisaan SM hopeaa ja liki kultaakin, mutta yksissä kisoissa unohtui filmit käännepistekameroista ensimmäisenä päivänä. Rakastit lentämistä yli kaiken ja 90-luvun alussa lensit kolmena päivänä peräkkäin yli 10 tuntia. Kävit liki 9km korkeudessa Mindenissä.

Isällä on myös bridge-korttipelin suomenmestaruus ja lukuisia muita mitaleja ja hän oli pikashakissa yksi suomen huippuja 80-luvun alkupuolella. Shakkia pelasimme joskus niin, että lauta oli minulla toisessa huoneessa ja silti minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia❤ Uskomaton muisti ja pää❤❤

Vielä viime vuonna kävelit yli 1000 kilometriä ympäri Puerto De La Cruzin katuja Tenerifalla jota niin rakastit viimeiset 15-vuotta talviasuntona. Pääsit vielä onneksi kuukaudeksi tänäkin vuonna.

Kiitos isä kaikesta❤❤ Rakastan sinua❤❤ Lennä korkealla vielä poikaasikin paremmin.

Pasi